8. A-lokus - Aguti-sarja

Aguti-sarjan väritystä ilmentävillä koirilla on turkissaan yleensä sekä tummaa eumelaniinia että vaaleaa feomelaniinia. Tumma väri painottuu selkäpuolelle, ja vaalea vartalon alapuolelle. Värit muodostavat kuvioita turkkiin ja joskus myös raidoitusta yksittäisiin karvoihin, minkä seurauksena on lukemattomia erilaisia värityksiä, hyvin tummasta hyvin vaaleaan. Tämän geenin väritykset ovat espanjanvesikoirille vähän vieraampia, mutta muilta roduilta ilmiasuna hyvin tuttuja. Jokaisella perrolla kuitenkin on kaksi vaihtoehtoista versiota tästä geenistä perimässään, mutta ne eivät useinkaan näy K- tai E-lokuksen vaikutuksesta. Koska Aguti-sarjan väritys perustuu eumelaniinin ja feomelaniinin tuotannon vaihteluun, se ilmenee ainoastaan, jos koiralla on K-lokuksessa resessiivisiä alleeleja kbr tai ky, jotka sallivat feomelaniinikuvioiden näkyä, ja E-lokuksesta ainakin yksi joistakin eumelaniinikuvioinnin sallivista dominoivista alleeleista.

^ Soopeli islanninlammaskoira Anna Kokko

Periytyvyyden osalta ei ihan kokonaan A-lokusta tunneta, mutta sieltä nykytiedon mukaan löytyy useampia alleeleita. C.C. Littlen muodostama A-sarja, jossa dominoivimpana on yksivärinen musta, on osittain hylätty uuden tutkimuksen myötä. Dominantti musta löytyy nykyisin K-lokuksesta. Aguti-sarjassa on nykytiedon mukaan soopeli, riistanväri, tanpoint eli merkkivärinen sekä resessiivinen musta. Soopeli on tuttu väritys esimerkiksi belgianpaimenkoira malinoisilla, mutta myös kotoisa punainen suomenpystykorva on soopeli. Riistanväri on esimerkiksi norjanharmaahirvikoiran väritys. Tan-merkkien malliesimerkki löytyy vaikkapa dobermannilta. Resessiivinen musta on harvinaisuus, jota esiintyy esimerkiksi shetlanninlammaskoiralla ja pulilla.

Tanpoint suomenlapinkoira.

Feomelaniini melko vaaleaa, eumelaniini mustaa. Kuva Anna Kokko. Oikeastaan näiden väritysten kohdalla pitäisi puhua kuvioinnista, sillä koiran väri voi vaihdella eumelaniinin ja feomelaniinin värien ja sävyjen mukaan, eli riippuen siitä onko koiran eumelaniini mustaa vai ruskeaa ja onko feomelaniini hyvin tummaa, hyvin vaaleaa, tai jotain siltä väliltä. Agouti-sarjan melaniinikuviointi pysyy kuitenkin samanlaisena. Agouti-sarjan kuvioita voi ajatella tummana, vaihtelevana varjostuksena tai peittona vaalean feomelaniinin päällä. Soopeli on kuviointi, jossa koiran selkäpuolella karvojen kärjisbvsä on eumelaniinia, etenkin korvissa, sään kohdalla tai selässä, ja hännässä. Kuvion tummuus eli varjostuksen voimakkuus vaihtelee. Riistanvärinen on soopelia tummempi kuvio, jossa karvat voivat selkäpuolella olla paitsi kärjestään tummia, myös raidottuneita. Tumma väri ulottuu jalkoihin asti. Tanpoint on selvärajainen kuvio, jossa tumma väri peittää kaikki muut alueet, paitsi tietyt pisteet koiran vatsapuolella ja päässä. Resessiivinen musta taas on täysin peittävä tumma kuvio, feomelaniinia ei näy missään.

Melko vaalea, riistanvärinen keeshond, maskilla ja hyvin

vaalealla feomelaniinilla. Kuva Ville Mäntymaa.

"Vähemmän eumelaniinia" dominoi "enemmän eumelaniinia", eli vaalea aguti-väritys dominoi pääpiirteittäin tummaa väritystä. Näin ollen soopeli, joka on vaalein agouti-sarjan kuvioista, dominoi muita kuvioita. Kaksi soopelia koiraa voi saada tan-merkkisiä pentuja, mutta ei toisin päin (esimerkiksi pinserillä on näitä molempiä värityksiä). On myös tavallista, että yksilö ilmentää sekä dominanttia että resessiivisempää alleelia, koska A-lokuksen alleelit ovat osittain myös yhteisvallitsevia eli kodominantteja, jolloin rajanveto eri väritysten välille voi olla vaikeaa. A-lokuksen värityksissä on myös paljon vaihtelua perimältään samanlaisten koirien kesken, jopa rodusta riippuen. Riistanvärinen karkeakarvainen mäyräkoira ei ihan tarkalleen muistuta jämtlanninpystykorvaa, vaikka A-lokuksen osalta väri on sama. Agouti-sarjan kuvioiden yksityiskohtiin vaikuttaa siis muitakin, toistaiseksi tuntemattomia geenejä.Soopeli chihuahua, feomelaniinin vastavarjostus näkyy vaaleutena kasvoissa ja kaulassa. Kuva Anna Kokko.

Agouti-geeni löytyy koiralta kromosomista 24, ja geenin tuote on ASIP eli Agouti Signal Peptidi. Mc1r on E-lokuksen tuottama reseptori, joka aktivoituessaan melanosyyttiä stimuloivan hormonin (MSH:n) vaikutuksesta saa melanosyyttisolun tuottamaan tummaa eumelaniinia. ASIP:n kiinnittyminen MCIR:n estää MSH:n aiheuttaman aktivoitumisen, mikä pysäyttää eumelaniinin tuotannon ja näin ollen Agouti-proteiinin läsnäolo johtaa vaalean feomelaniinin tuottamiseen karvassa. Mc1r:n ja Agouti-proteiinin vaihtelun tuloksena on värin vaihtuminen tummasta kellertävään ja takaisin. Agouti-sarjan alleelit määräävät missä ja milloin ASIP:ia tuotetaan, eli millä tasolla tumman ja vaalean pigmentin vaihtelua tapahtuu: koiran kehon eri osissa (kehon alaosa ja kasvot ovat vaaleampia kuin selkäpuoli), yksittäisen karvan kasvusyklin mukaan (banded eli raidalliset karvat, tai karvan kärki eri värinen kuin alaosa) ja/tai koiran eliniän aikana (pennun värin vaaleneminen, villieläinten talviturkki), mutta väriin liittyy myös paljon muita vaikuttavia geenejä, joista kaikkia ei tunneta. Oikealla kuvaa huskyn turkista lavan ja selän kohdalta (kuva Anna Rimppi). Värityksestä voi aavistella missä kohdin on tummakärkistä tai raidoittunutta peitinkarvaa, ja missä vaaleaa feomelaniinin värjäämää pohjavillaa. Rungon alapuolella myös peitinkarva on vaaleaa.

Tämän lokuksen mukaisten värien tunnistaminen espanjanvesikoirilla on joissakin tapauksissa vaikeaa, jos ei suorastaan mahdotonta. Syitä on useampia. Ensinnäkin Agouti-sarjan väritykset muunnoksineen eivät ole aina niin selviä muillakaan roduilla. Jokaisessa A-lokuksen kuvioinnissa (resessiivinen musta poislukien) on paljon yksilöllistä vaihtelua. Väri voi muuttua voimakkaastikin koiran iän myötä. Esimerkiksi aikuisena hyvinkin punavoittoiset mantteliselkäiset saksanpaimenkoirat ovat pentuna tan-merkkisen näköisiä, ja vasta ensimmäisen ikävuoden aikana eumelaniinialue alkaa vetäytyä. Myös soopeli voi olla pentuna tumma, jopa riistanväristä muistuttava. Väri voi vaalentua nuoruusiässä ja tummua taas kypsemmällä iällä. Koska Agouti-geenin alleelit ovat osittain yhteisvallitsevia, näyttää kahden eri alleelin omaava koira usein näiden väritysten sekoitukselta. Soopeli espanjanvesikoiran pentu, kuva Jarno Karjula.Tan-merkkisestä perronpennusta voi olla mahdotonta sanoa, miltä se näyttää parin vuoden päästä. Perroilla värinmääritystä sotkee etenkin se, että siinä vaiheessa kun A-lokuksen väri olisi "valmis", on partaisen perron karvan harmaantuminen voinut tehdä väristä jo ihan jotain muuta.

Usein Aguti-sarjan värin määrittäminen perustuukin paitsi sen hetkiseen ilmiasuun, myös pentuiän väritykseen, värin kehittymiseen ja sukulaisten väritysten vertailuun. Perroilla sukulaisten väriin vertaaminen ei yleensä paljon auta, koska nämä Aguti-sarjan väritykset ovat niin harvinaisia.

Ehkä merkittävin seikka on kuitenkin perrojen kihara, karkea ja pitkä karva, joka vaikeuttaa kuvioiden tunnistamista. Kihara karva muodostaa kiehkuroita ja rastoja, joissa ehkä neliösenttimetrin alueelta karvat ovat kietoutuneet yhteen. Tällöin voi turkki näyttää epätasaisen raidalliselta, vaikkei sitä olisikaan. Perrojen karva ei myöskään kasva samalla tavalla kuin lyhytkarvaisilla koirilla, nimittäin pitkällä karvalla ei ole selkeää kasvusykliä. Normaalissa karvassa on ensin muodostuva kärki, keskiosa ja kasvun lopussa muodostuva tyvi, kun taas perron karva kasvaa aina vaan, eikä siinä ole selkää kärkeä. Näin ollen väritys, joka perustuu värin muuttumiseen karvan kasvusyklin vaiheiden mukaan, ei välttämättä näytä lainkaan samalta.

Aguti-sarjan ylimpänä on alleeli ay eli soopeli, sable. Soopelilla on agutisarjan kuvioista vähiten tummaa väriä. Tyypillisesti tummempia karvoja on jonkin verran päässä, korvissa, selässä ja hännässä, mutta skaala tummimmasta soopelista vaaleimpaan on laaja. Soopeli on perroilla harvinainen, mutta ei tavaton väri, tässä osiossa on esitelty kaksi soopelia perroa kuvin.

"Kirkkaimmillaan" eli vaaleimmillaan soopeli esiintyy esimerkiksi punaisilla pinsereillä, keltaisilla bullmastiffeilla ja suomenpystykorvilla. Tummempi tai "varjostuneempi" soopeli, jossa jo näkyy rungossakin eumelaniinin ja feomelaniinin vaihtelua, löytyy esimerkiksi collielta, shetlanninlammaskoiralla (kuva alla, kuvaaja Anna Kokko), belgianpaimenkoirilta (malinois, tervueren ja laekenois), maskilla tai ilman. Belgianpaimenkoira tervuerenilla osa soopeleista on niin tummia, että niiden runko näyttää melkeinpä mustalta. Ääripäiden välissä on tietysti koko joukko soopeleita, joilla on enemmän tai vähemmän tummia karvoja, kuten kooikerhondje, bernhardinkoira, corgi, anatolianpaimenkoira, afgaaninvinttikoira...

Anna Kokko

Soopelin tummuusasteeseen vaikuttaa joku tai jotkin tuntemattomat geenit. Esimerkiksi belgianpaimenkoira tervueren ilmentää rotuna suurta vaihtelua hyvin tummasta hyvin vaaleaan soopeliin, ja myös feomelaniinin väri vaihtelee niillä hyvin punaisesta hyvinkin vaaleaan. Rotumääritelmissä soopeli ei kaikilla roduilla myöskään kulje samalla nimellä, vaan voidaan puhua punaruskeasta, punaisesta, fawnista, kauriinpunaisesta, vehnänvärisestä... Unkarilaisilla paimenkoirilla (mudi, pumi, puli) soopelia (maskilla) kutsutaan maszkós fakóksi.

Vaaleimmat eli kirkkaimmat soopelit eivät eroa karvanväriltään välttämättä lainkaan ee-keltaisista koirista (katso vaikka yllä olevaa bullmastiffin kuvaa, jos sillä ei olisi tumma maskia, ei rungon värin perusteella sitä erottaisi ee-keltaisesta). Poikkeuksena on varhainen pentuikä, jolloin soopelit ovat tyypillisesti tummempia ainakin karvojen kärjistään ja vaikuttavat harmahtavilta tai rusehtavilta, kun taas ee-keltaisilla on koko ikänsä vaalea turkki.

Soopelipennuilla myös näkyy usein kasvoissa tummempia ja vaaleampia alueita, esimerkiksi vaaleat silmänympärykset ja kuono, ja tummempaa varjostusta otsalla ja silmäkulmissa. Jos soopelipennulla ei ole valkoisia merkkejä, sen kirsu on vastasyntyneenäkin tumma, ee-keltaisella taas aina vaalea. Beigellä eli ee-keltaisella koiralla ei myöskään ikinä voi olla maskia, joten maskillinen "keltainen" koira on aina soopeli (esim. bullmastiffi).

Soopeli espanjanvesikoiran narttupentu, josta lisää kuvia alempana.

Vertaa kasvojen kuviota ylempää löytyvään soopelin sheltin kuvaan.

Männistö

Yllä vasemmalla on espanjanvesikoirapentu, joka on ruskea soopeli maskilla ja pienin valkoisin merkein, kuvannut Jarno Karjula. Näin nuorella pennulla soopeli voi näyttää vielä melko tummalta, mutta väri lähtee vaalenemaan ehkä nopeastikin. Oikean puoleisessa kuvassa (kuvaaja Helena Jokiaho) sama pentu vastasyntyneenä, kuvasta näkee miten etenkin selkä ja häntä on tumma ja millainen värin vaihtelu on kasvoissa ja jaloissa. Pennun yläpuolella on tasaisen ruskea sisarus, ja ylinnä musta soopeli maskilla ja brindleraidoilla (-> E-lokus ja K-lokus).

Yllä vasemmalla on soopeli narttupentu, joka esiintyy soopeli-osion ensimmäisessä perrokuvassa. Se on aika vaalea, eli ei kovin varjostunut soopeli, jonka eumelaniini on ruskeaa. Sen ns. pohjaväri on perroksi tummahkoa feomelaniinia eli perroksi se olisi melko punainen beige, mutta etenkin päässä, korvissa, selässä ja hännässä näkyy kohtalaisesti ruskeaa karvaa, mitä tavallisella ee-keltaisella perrolla ei ole. Huomaa pentukuvassa hännän tyven "raidat", ne johtuvat siitä että tumman ruskeiden kihartuvien päällyskarvojen alta näkyy vaaleaa pohjavillaa. Vaaleimmat kohdat ovat jalat, mahanalus, silmänympärykset ja posket. Pennulla näyttäisi olevan ruskea maski kuonossa, ilman maskia vaalea väri jatkuisi kuonon sivuille asti.

Oikean puoleisessa kuvassa yllä on sama koira vähän vanhempana, kun väri on jo selvästi vaalentunut (-> G-lokus) ja soopelin varjostus melkoisesti lieventynyt. Ruskeaa näkyy vielä etenkin korvissa ja kirsun ympärillä, ja koira muistuttaa lähinnä erittäin voimakkaasti vaalentunutta ruskeaa.

Alla vielä kuvapari samasta nartusta viisiviikkoisena ja noin kaksivuotiaana. Maski kirsun ympärillä tarkoittaa sitä, että koiralla on E-lokuksessa ainakin yksi EM -alleeli (-> E-lokus). Maski ilmenee vain Agouti-sarjan värisillä koirilla, ja niistäkin tan-merkkisillä sitä voi olla vaikea havaita. Kokomustilla koirilla (siis tyypilliset mustat ja ruskeat perrot) maski ei näy vaikka se koiran perimässä olisikin, jos ei sitten anna viitteitä olemassaolostaan harmaantumisen seurauksena.

Viisiviikkoiskuva Hanna Nykänen, muut Sirpa Männistö.

Soopelin "häviämistä" edistää sekä perroille tyypillinen eumelaniinin ja feomelaniinin vaaleneminen iän myötä, että soopeliväritykselle tyypillinen värin muuttuminen. Soopeli saattaa eri ikävaiheissa vaaleta ("kirkastua") tai tummua ("varjostua") huomattavastikin. Myös esimerkiksi karvanlähdön vaihe vaikuttaa paljonkin siihen, miltä soopeli näyttää. Jos soopelin perron eumelaniini olisikin mustaa, kuten useimmilla muilla "soopeliroduilla", olisi vaikutelma tummempi tai kaksivärisempi, siksikin että musta erottuu feomelaniinista paremmin, mutta myös koska musta väri ei perroilla yleensä haalistu yhtä voimakkaasti kuin ruskea. Oikealla kuva mustapigmenttisestä, hyvin varjostuneesta ja maskillisesta soopelista, rotuna briardi. Mustakirsuinen soopeli perrolla voisi muistuttaa hieman jotain tuollaista, etenkin jos perrolla feomelaniinin väri sattuisi myös olemaan noin punainen. Briardi kuuluu karvatyypiltään samaan sarjaan perron kanssa, partaisiin koiriin, joten myös briardeilla tapahtuu harmaantumista.

Briardin kuva Anna Rimppi

Agouti-sarjan värityksissä musta eumelaniini ja punainen feomelaniini tekevät yhdessä joskus paikoitellen ruskean vaikutelman. Kyse ei kuitenkaan ole oikeasti ruskeasta pigmentistä. Hyvin harvassa on ne rodut, joilla esiintyy oikeaa ruskeaa väriä yhdessä soopelin kanssa. B-lokuksessa kertovassa osiossa kerroin, että ruskea eumelaniini on yleisin juuri spanieleilla, noutajilla ja seisojilla, ja näillä roduilla soopeli on aika harvinainen väritys. Ruskeaa soopelia löytyy harvinaisena bordercollielta, vähän yleisempänä lapinkoiralta ("parkkisoopeli"), varmastikin myös mm. chihuahualta, jolla värikirjo on laaja. Novascotiannoutajista osa on ruskeasoopeleita.

Kirkas soopeli voi olla hyvin vaikea erottaa ee-keltaisesta.

Yllä kuva kooikerhondjen pennusta, jonka tunnistaa

soopeliksi ainakin mustista korvahapsuista.

Anna Kokko

Riistanvärinen eli aw, wildtype on soopelia seuraava dominoivuusjärjestyksessä ja tummuusasteikolla. Se on koiran alkuperäinen väri, ns. villityyppi, mutta luultavasti tätä ei ilmene perroilla. Se ei ole kovin yleinen monella muullakaan rodulla, pohjoisilla pystykorvilla sitä kuitenkin esiintyy yleisesti. Riistanväriä yhdessä karkean karvan kanssa esiintyy ilmeisesti ainoastaan mäyräkoirilla ja snautsereilla. Riistanvärin alleeli on koiraeläinten villialleeli, ja muut A-sarjan värit ovat tämän mutaatiota.

Susi

Katariina Tenhunen

Riistanvärinen on sekavärinen, eli rungossa aluskarva tai karvojen tyvet ovat vaaleita, peitinkarva tai karvojen kärjet tummia. Yksittäiset karvat ovat raidallisia. Tummaa väriä on laajemmin kuin soopelilla. Vaaleaa on rungon alapuolilla, mutta laajemmalti ja epätäsmällisemmin kuin puhtaasti tan-merkkisellä. Päässä silmien ympärillä on vaaleat "silmälasit".

Sanna Kittamaa

Riistanväriä löytyy maskilla tai ilman esimerkiksi saksanpaimenkoirilta ("harmaat", maskilla), karkeakarvaisilta mäyräkoirilta, keeshondilla (maski), snautsereilta ("pippuri ja suola", kuva yllä), huskeilta, harmaanorjanhirvikoirilta, jämtlanninpystykorvilta (kuva alimpana vasemmalla), lapinkoirilta. Mudilla riistaa esiintyy harvinaisena. Väritystä kutsutaan myös sudenharmaaksi tai sudenväriseksi, englanniksi se voi olla wildboar (=villisika).

Oikeanpuoleisessa kuvassa on sudenvärinen husky, joka on kuvan perusteella genotyypiltään aw/at, eli sillä on myös merkkivärisyyden alleeli. Vaaleat merkit ovat hieman laajemmat ja selvärajaisemmat kuin puhtaalla aw/aw-riistalla, etenkin täplät silmien yläpuolella, mutta rungon tummilta alueilta se on sekavärinen, toisin kuin puhdas tan-merkkinen (at/at).

Vasemmalla jämtlanninpystykorva ja oikealla länsigöötanmaanpystykorva. Molemmilla roduilla ainoa sallittu väritys on riistanvärinen, joskin gööteillä feomelaniinin sävyn vaihtelu vaaleasta kellertävään ja punaiseen, sekä valkoiset merkit vaikuttavat väriin. Molemmilla roduilla on myös maski.Anna Rimppi

Merkkivärisyyttä eli at, tanpoint, ilmenee perroilla harvakseltaan, mutta ehkä hieman useammin kuin soopelia.Tan-merkkisiä pentuja syntyy silloin tällöin yksivärisistä vanhemmista. Tanpoint-nimi tulee englannin kielen sanoista tan, joka tarkoittaa keltaruskeaa väriä, rusketusta, ja point joka viittaa siihen, että väriä on vain tietyissä pisteissä kehon alapuoliskolla. Tanpoint eroaa soopelista ja riistanväristä siten, että siihen ei kuulu värin vaihtumista karvan kasvusyklin mukaan. Väri vaihtuu ainoastaan kehon ylä- ja alapuolten suhteen. Värin espanjankielinen nimitys on orito, suomeksi puhutaan usein mustasta tai ruskeasta keltaisin/vaalein merkein (joskaan espanjanvesikoiria ei Suomessa tämän värisiksi ole rekisteröity). Monet ovat kolmivärisiä, tricolor, sillä perroilla valkoiset merkit on hyvin yleiset. Tricolor on tanpoint valkoisin merkein (kuten vaikka berninpaimenkoira), mutta sillä voidaan myös tarkoittaa satulakuvioista valkoisin merkein (kuten suomenajokoira tai beagle). Satulakuvio on yksi merkkivärisyyden variaatio. -> Satulakuvio-sivulle.

Sami Osenius

Muilla roduilla merkkivärisyys on hyvin yleinen väritys. Esimerkiksi rottweilereilla ja dobermanneilla se on ainoa sallittu väri. Lainaus rotikoiden rotumääritelmästä: "Musta, jossa selvärajaiset syvän punaruskeat merkit poskissa, kuonossa, kurkussa, rinnassa, raajoissa, silmien yläpuolella ja hännäntyven alla." Listasta on unohtunut korvalehtien sisäpinta.

Feomelaniini eli tan-osuus voi olla väriltään syvän punaisesta lähes valkoiseen (musta-hopeat kääpiösnautserit). Esimerkiksi rottweilerit ovat mustia ja feomelaniiniltaan melko punaisia. Merkkivärinen voi olla myös eumelaniiniltaan ruskea (ruskeat dobermannit), sininen tai lila (chihuahuat). Tanpointilla on riistaa ja soopelia selvemmät rajat feomelaniini- ja eumelaniinialueiden välillä, ja vaalea väri rajoittuu kehon viileimpiin kohtiin.

Tämän sivun kuvissa esiintyy komea musta tan-merkkinen espanjanvesikoira, jolla on tan-merkkien lisäksi valkoiset merkit. Valkoista on jokaisessa jalassa, sen lisäksi koko kaulan alus, vatsapuoli, osittain kuono ja alaleuka, sekä hännän pää ovat valkoisten merkkien alla. Tan-merkkien alueet ovat hyvin vaaleat, eivätkä erotu valkoisista merkeistä muutoin kuin aavistuksen omaisen, paikoittaisen sekavärisyyden ansiosta (brindle -> K-lokus). Tan-merkkejä näkyy osittain valkoisten merkkien jatkeena poskien sivuilla, silmien päällä, korvien alla, kaulan yläosassa ja rintakehän sivuilla, lapojen kohdalla. Myös jalkojen sisäsivuilla näkyy tan-merkit, ne jatkuvat korkeammalle kuin valkoiset merkit ja niissä on punertavaa sävyä.

Pitkässä karvassa näin vaaleat tan-merkit eivät varmasti erotu mitenkään laajoista valkoisista merkeistä tai harmaantuneesta mustasta (-> G-lokus). Ainoa tan-merkkisyyden paljastava tekijä voisi tällä koiralla olla tan-merkkisten vaalea peräpeili, joka mustasta karvasta vielä korostuu. Tan-merkit tekevät tälle koiralle myös reisien taka- ja sisäsivuille rusehtavaa väriä. Takajalkojen valkoiset merkit loppuvat hyvän matkaa kintereiden alle.

Emilia Kainulainen

Kaikilla koirilla on A-lokuksessa kaksi alleelia, eli kaikilla koirilla on perimässään joko soopelia, tan-merkkejä, riistanväriä tai harvinaisena resessiivistä mustaa, mutta väritys ilmenee ainoastaan niillä koirilla, joilla K- ja E-lokuksen alleelit sallivat sen ilmenemisen. Siksi on hieman virheellistä puhua espanjanvesikoiran tapauksessa esimerkiksi tan-merkkien kantajasta, vaikka käytännössä perroilla tanpointin periytyminen siltä toki vaikuttaa. Kun perroilla ilmenee tan-merkkejä (tai muita agouti-sarjan värityksiä) kyse on kuitenkin vaihtelusta K-lokuksessa, mikä ei vielä yksinään määritä sitä onko koira tan-merkkinen vai ei.

Eli kun syntyy tan-merkkinen espanjanvesikoira, on satuttu yhdistämään kaksi K/k-koiraa, jolloin noin yksi neljästä pennusta ilmentää agouti-väritystä. Koirat ovat siis olleet tarkalleen ottaen K-lokuksen resesiivisen alleelin kantajia, eivät niinkään tan-merkkien kantajia. Tan-merkkien kantajasta voisi puhua esimerkiksi pinserin tai rhodesiankoiran tapauksessa, koska roduissa esiintyy sekä soopelia että sille resessiivistä tanpointtia. Vaihtelu on tällöin nimenomaan A-lokuksessa, K-lokus on näillä molemmilla roduilla fiksoitunut genotyyppiin kY/kY. Pinserillä molemmat värit on sallittu, rhodesiankoiralla vain soopeli.

Sami Osenius

Villakoirilla harvinaista tanpointia kutsutaan nimellä phantom. Tällä villakoiralla on feomelaniini hyvin tummaa verrattuna yläkuvien perroon. Feomelaniiniltaan villakoiran kanssa hyvin saman sävyinen kolmivärinen shetlanninlammaskoira oikealla.

Anna Kokko

Resessiivinen musta eli a on agutisarjan väistyvin ja myös harvinaisin väritys. Tätä kutsutaan myös nonagoutiksi, ei-agutiksi. Resessiivisellä mustalla eli a/a-koiralla ei ole lainkaan feomelaniinialueita turkissaan. Agouti-proteiinia koodaava alue ei tuota toimivaa proteiinia, eikä ASIP näin ollen pääse häiritsemään MSH:n sitoutumista MC1-reseptoriin. Kuten dominanttimustan tapauksessakin, nimestään huolimatta resessiivinen musta ei ole välttämättä musta, vaan mikä vain muu kuin agouti-väri on mahdollinen, myös ee-keltainen. Nimityksellä tarkoitetaan siis eroa muihin agouti-värityksiin. Resessiivistä mustaa esiintyy mm. saksanpaimenkoirilla, shetlanninlammaskoirilla ja puleilla. Näillä roduilla muita Agouti-sarjan värityksiä edustavat vanhemmat (esim. ky/ky Ay/a, soopeli) voivat saada täysmustia pentuja, ja tällöin pennut eivät voi olla dominanttimustia (K/k), vaan ovat resessiivisiä mustia (ky/ky a/a).

Perroilla suurin osa mustista (ruskeista, valkokirjavista... eli muut kuin soopelit, riistat, tan-merkkiset) lienevät kuitenkin dominanttimustia (K/-). Resessiivistä mustaa ei voi ilmiasun perusteella erottaa dominanttimustasta, mutta se voi "paljastua" pelkästään ulkonäön perusteella kuitenkin siten, että se pienentää tan-merkkisen feomelaniinialueita. Koira on tällöin muotoa at/a, ja sen tan-merkit ovat hyvin niukat, esimerkiksi näkyvät pelkästään jaloissa.