Ogelin Partiotuki ry

Lippukunnalle muodostettiin vuoden 2018 alussa kannatusyhdistys, Ogelin Partiotuki ry, joka rakentuu edesmenneen partiolippukunta Karhu-Veikot ry:n puitteisiin. Kannatusyhdistyksen tavoitteena on tukea oulunkyläläistä partiotoimintaa niin taloudellisesti kuin osallistumalla pyydettäessä lippukunnan toimintaan apukäsinä (esim. talkoot, varainhankintatempaukset, leirien ja retkien järjestelyt yms.). Suoran taloudellisen tuen ja aikuisresurssien lisäksi Ogelin Partiotuki hallinnoi partiotoimintaan käytettäviä kiinteistöjä ja kustantaa niiden ylläpidosta aiheutuvat kulut. Ogelin Partiotuen hallinnoimia kiinteistöjä ovat retkikämppä Karhunpesä Vihdissä, Mågelin lippukuntien kalustovarasto Oulunkylässä sekä Oulunkylän vanha Karhu-Veikkokolo. 


Tarvitsemme kannatusyhdistykseen innokkaita tekijöitä partiolaisten vanhemmista sekä Oulunkylän nykyisistä ja vanhoista partiolaisista. Kannatusyhdistykseen voi liittyä jäseneksi ilmoittamalla halukkuudesta sähköpostitse tai maksamalla vapaaehtoisen jäsenmaksun Holvi-verkkokaupassa, jonka yhteydessä voi ilmoittaa sähköpostiosoitteensa. Kannatusyhdistyksen jäsenyys ei velvoita osallistumaan toimintaan, jos haluat vain tukea taloudellisesti oulunkyläläistä partiotoimintaa ja pysyä ajan tasalla kannatusyhdistyksen kuulumisista. 


Ogelin partiotuki ry:n yhteystiedot

S-posti:  ogelinpartiotuki(a)gmail.com

Facebook-sivu: https://www.facebook.com/OgelinPartiotuki/ 

Holvi-verkkokauppa: https://holvi.com/shop/ogelinpartiotuki/