Terve! Olen yksi Herran Jeesuksen Kristuksen opetuslapsi, ja uudesti syntynyt, Raamattuun uskova ja perustautuva, ja Pyhän Hengen johdatusta ja Jumalan voimaa tavoitteleva kristitty.
Jaan tällä sivulla tekstejäni varmoista todisteista Jumalan, Jeesuksen, sielun, henkimaailman, enkeleiden, demonien, taivaan ja helvetin olemassaolosta, ja siitä että Raamattu on totta ja historiallinen kirja, ja myös siitä, miten pelastuu, ja mitä oikea raamatullinen kristinusko on.
Tekstini raamatullisesta kristinuskosta on kuin opetuslapseutusmanuaali tärkeistä kristinuskon perusasioista pelastuksessa ja kristityn vaelluksessa.
Huom! Olen tehnyt päivityksen teksteihini 4/25 lisäten, korjaten, tarkistaen ja hioten joitakin pieniä asioita paremmiksi ja tekstit ovat tosi lopullisessa muodossaan eikä ole näkyvissä tällä hetkellä että enää ikinä niitä muokkaisin. Olen myös traktaattini päivittänyt ja tehnyt lyhyen lehtisen raamatullisesta kristinuskosta.
Käsittelen päätekstissäni sitä, lue alustus, miten naisena koen tekstini ja kai sillä tavalla opettamisen ja Raamatusta ja uskosta selittämisen ja evankelioinnin, ja miten voi yleensä uskovana seisoa opetuksensa ja sanojensa takana. Kunnioitan, jos koet, että et voi tekstiäni lukea, koska olen nainen. Minulla on tällä sivulla linkkejä hyvään opetukseen myös miesuskovilta. Tämä teksti on ollut koko ajan sydämelläni tehdä, ja olen tehnyt sen todelliseksi avuksi uskoville opetuksen puutteeseen, ja evankeliointiin. Tässä linkki lyhyeeseen mutta silti kokonaisvaltaiseen selitykseen, joka on myös oma ymmärrykseni aiheeseen naisen asemasta suhteessa opettamiseen raamatulliselta kristityltä Joel Virkamäeltä hänen englannin kieliseltä blogiltaan (hänellä on myös suomenkielinen blogi ja youtube kanava joita suosittelen): https://joelvirkamaki.wordpress.com/2024/05/28/can-women-teach-and-be-elders-in-the-church/
Hyvä apuväline Raamatun tutkimiseen on netin raamattuhakukoneet, esim. raamattu.uskonkirjat.net, jossa voi hakea eri sanojen taivutusmuodoilla, eri versioista, käännöksistä ja alkukielillä.
Suomenkieliseen opetukseen suosittelen uskovaisen sivustoa Raamattusivut.fi, jossa on opetus sivu eri aiheista, kuten pelastuksen askeleista: https://www.raamattusivut.fi/opetukset/
Opetukseen suomeksi myös, jossa on pelastuksesta ja myös kypsemmistä eri oppiaiheista, suosittelen palvelutyötä ja ilmaista nettiraamattukoulusivua nimeltä Tulta!: tulta.net
Englannin kieleksi opetuksen tarpeeseen ja puutteeseen suosittelen sivuilleni laitettuja linkkejä kokeneen, uudestisyntyneen, voitelussa, ihmeissä, merkeissä ja armolahjoissa toimineen edesmenneen uusi-seelantilaisen miesevankelistan nettikirjoihin, joissa on tärkeistä aiheista aidosta kristinuskosta tiiviisti. Samoin sivuillani on australialaisen Jumalan asettaman aidon apostolin nettisivuille linkki, jossa on hänen opetuslapseutuskirjoja perusasioista syvempiin.
Linkki sivulle, jolla suomenkielinen ääni Raamattu (v.33/38 versio, joka on hyvä suomenkielinen versio Raamatusta, tosin esim. Biblia pohjautuu alkuperäisimpään tekstipohjaan): https://tuleuskoon.fi/aaniraamattu/
Englannin kielinen hyvä ääni Raamattu saatavilla mp3 tiedostoina ladattuna ilman netin tarvetta, etsi sivusto hakusanalla: kjv mp3 divine revelations spirit lessons (divine revelations spirit lessons on myös youtube kanava, en myöskään sivultaan ole saanut virusta tms., en suosittele ehkä moniakaan KJV sovelluksia älypuhlimeen sillä niissä voi olla jotain teknologiaa.)
Linkki YouTube-kanavaani Yksi opetuslapsi! Siellä on päivitetyt soittolistani uusista videoista eri aiheista, mm. aidoista parantumisihmeistä videolla ja yliluonnollisista kokemuksista, ja myös hyvästä voidellusta opetuksesta:
https://www.youtube.com/channel/UCeaAHpE1jgEUJe4fX6yIsmg
Suosittelen täyden johdatuksen hakemista joka asiassa ja hetki, antautuen, ja levosta ja Jumalan rakkaudesta käsin, ja Pyhän Hengen kasteen tavoittelua alkuun, kunnes saat varman kokemuksen siitä, mikä on useiden aitojen uskovien suositus.
Suosittelen rukoilemaan uskon rukous ja kysymään Herralta, keneen olla yhteydessä ja missä seurakunnassa käydä, että löydät paikallisia uskovia, joiden kanssa pystyt elämään uskon elämää, kokoontumaan ja saamaan tarvittavan tuen varsinkin alkuun uskossa! Herra Jeesus myös, paimenenasi, ohjaa sinua ja auttaa kaikessa, kun rukoilet, mutta Jumalan tahto ei ole, että olemme uskovana täysin yksin, ja alttiita susille ja vihollisille, vaan että meillä olisi edes yksi tai kaksi toista uskovaa suojana, ja rakentamassa meitä uskossa oikeaan ja Kristuksen täyteyteen.
En suosittele tänä aikana käyttämään aikaa juuri yhtään mihinkään maalliseen tai maailmallisiin, en esimerkiksi siis videoihin, jutteluihin, puheluihin, tapaamisiin, facebookiin, ja muuhun, vaan rajaten sen tarkasti, jos ne häiritsevät uskon vaellustasi, ja kysyen Jeesukselta, mitä tehdä, ja ottamaan aikaa joko arjesta tai vaikka irtisanoutumalla palkkatöistä jos tarpeen, eläen vaikka säästöillä, että saat kaiken ajan päivistäsi alkuun uskossa omaan hengelliseen elämiseen ja suhteeseen Jumalaan, että se on perustettu, ja hengelliseen kasvuun, ja myös hengelliseen tekemiseen ja palvelemiseen siis, kun aikaa on vähän annettu maailmassa, myös pitäen fyysisestä ja henkisestä kunnostaan huolta, kuten uni, ruoka, kuntoilu, että jaksaisi ja ettei olisi väsynyt ja tämän takia lankeaisi synteihin. En myöskään suosittele lähes yhtään käyttämään aikaa eri totuus asioiden tai salaliittoteorioiden tutkimiseen, jättäen ne taakse, kun olet ehkä tarpeeksi saanut tietää niistä, sillä ainoa millä on merkitystä on usko ja suhde Jeesukseen, ja että teet sitä mitä Jumala tahtoo.
Myös Kristuksen seuraajan on erottauduttava ja oltava erillään kaikesta yhteyksistä syntiin, kuten uskovista, jotka eivät halua tehdä parannusta, ja karkeammin harhaoppisista uskovista, käyttäen viisautta ja Hengen johdatusta, mitä teet ja kenen kanssa olet tekemisissä, ettet itse tule osalliseksi heidän synteihin ja kirouksiin, joista asioista mm. Paavali ja Johannes puhuvat, että pysyt puhtaana ja varjellut maailman saastutukselta ja pahalta, kuten Jumala sanoo, tule ulos heistä ja olkaa pyhitetyt, älä koske saastaiseen, ja Minä otan sinut omakseni. Tämä asia on auennut minulle.
Minua on seurannut rukousvastaukset, jos tarvitset rukousta ole yhteydessä. Myös kaikessa muussa voi olla yhteydessä, rukousaiheet, parantumisrukoukset, neuvonanto uskon elämän asioissa, ja opetuslapseutus: piiaap at gmail piste com tai Messengerin kautta viestitse.
Jumala siunatkoon sinua ja pitäköön sinut.
Uskovainen sisar Piia
English website: sites.google.com/site/onedisciple111
Tekstini kristinuskosta voi myös ostaa samansisältöisenä kuin nettiversio, painatuskulujen 15e + postituskulujen 5e, hintaan. Se on ohuesta paperista, n.72 sivua, A4 kokoinen vihko. Voit laittaa viestiä minulle, niin lähetän kirjeessä sen postissa.
Päätekstini sisältö lyhyesti:
Alustus, Alkupuhe, Pelastus: Evankeliumi, Usko, Parannus, Vesikaste, Pyhän Hengen kaste, Uudesti syntynyt, Uskon vaellus ja elämä: Raamattu, Jeesuksen käskyt ja sanat, Rukous, Johdatus, Paasto, Parantaminen, Demonien ulosajaminen, Kätten päällepaneminen, Siunaukset ja kiroukset, Jumalan voiman ilmentyminen ja voitelu, Armo, vanhurskautus, pyhitys, usko ja teot, Evankeliointi, Seurakunta, Kristus meissä, Lopun ajat