Tietoa Aatoksesta

Aatoksen edellisyys

Ennen vuotta 1973 filosofian opiskelijat, joiden sisäänotto oli vuosittain vain 4-6 kappaletta, osallistuivat matemaattisten aineiden ja ATK:n pääaineopiskelijoiden ainejärjestö Luupin toimintaan. Sittemmin, kuten yllä olevasta lehtiartikkelista voi huomata, Aatos perustettiin rekisteröimättömänä yhdistyksenä 3.3.1973. Kuitenkin kaanon kertoo, että Aatoksen perustamista yritettiin jo syyslukukaudella vuonna 1972, mutta Aviisissa 8.12.1972 (s. 15) julkaistun ilmoituksen mukaan tapaaminen oli epäonnistunut lähemmin täsmentämättömän teknisen kömmähdyksen takia. Perustamista seuranneina vuosina ja uudelleen 1980-luvun puolivälin tienoilla Aatoksesta suunniteltiin rekisteröityä yhdistystä, mutta jo 1975 oikeusministeriöön lähetetty yhdistyksen yhdistysrekisteriin ilmoittamiskaavake tuli bumerangina takaisin väitettyjen sääntövirheiden takia.

Sittemmin olemme siirtyneet internetaikaan ja voitte lukea Aatoksen nykymeiningeistä täältä nettisivuilta.

Jäsenyydestä kiinostuneille ja uusille opiskelijoille

Tervetuloa Aatoksen jäseneksi!

Uudet opiskelijat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan Aatoksen toimintaan. Kannattaa lähteä rohkeasti tutustumaan erilaisiin Aatoksen tapahtumiin ja ennen kaikkea muihin aatoslaisiin. Muiden filosofien tapaaminen on paitsi erittäin mukavaa, usein myös opintojen kannalta hyödyllistä.

Aatoksen tuutoritoiminnan tavoitteena on neuvoa, opastaa ja auttaa uusia opiskelijoita tutustumaan yliopistoon, Aatokseen, opiskelutovereihin sekä opiskelun käytäntöihin ja pääsemään alkuun opinnoissa. Aatoksella on joka vuosi tuutorivastaavan lisäksi noin kolme tuutoria, joiden tehtäviin kuuluu edellä mainittujen tavoitteiden toteuttaminen. Otathan rohkeasti yhteyttä jos kaipaat apua, neuvoja tai opastusta!


Alisivut (1): pöytäkirjoja
ċ
Aatos Sofia,
8.12.2014 klo 7.24
Comments