Suvaitsevaisuuden ja ympäristön puolesta

Hei!

Olen nimimerkki Pat Frustod.

Minulle on hyvin tärkeää kirjoittaa monikulttuurisuuden puolesta. Monikulttuurisuus tarkoittaa kansainvälisyyttä ja aitoa ihmisten välistä välittämistä rodusta, kansalaisuudesta ja uskonnosta riippumatta. Se tarkoittaa sitä, että Suomeen tuotetaan ulkomaalaisia, jotka piristävät katukuvaa ja opettavat perunanenäiset suomalaiset, varsinkin suomalaiset miehet, tykkäämään ulkomaalaisista, jotka ovat voimavara ja rikkaus.

Emme saa kääntää selkäämme toisten hädälle. Kuten Kimmo Kiljunen on sanonut, niin linnutkin lentävät, ja siksi ihmisten on saatava tulla tänne peräpohjolaan rajoista välittämättä.

Suomalaisetkin ovat muuttaneet Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Ruotsiin. Ei heitä estetty pääsemästä sinne! Lisäksi suomalaiset ovat lähettäneet lapsiaan Ruotsiin sotaa pakoon. Sitä paitsi Suomella on moraalinen velvollisuus auttaa vainoa pakenevia, koska Suomesta on aikoinaan viety tervaa orjalaivoja varten.

Ja onhan Suomeen tullut pakolaisia ennenkin. Puhun nyt tietenkin Karjalan evakoista.

Mitä olisi Suomi ilman maahanmuuttajia! Suomi olisi aivan äivokääpiöinen maa ilman sellaisia ihmisiä kuin Fazer, Serlachius, Paulig ja Sinebrychoff. He olisivat voineet jäädä kotiinsa toimittamaan tärkeitä tehtäviä, mutta ei, he tulivat Suomeen. Ja heidän ansiotaan on se, mikä Suomessa erityisen hyvää on.

Suomen on edelleen lisättävä humanitaarisen maahanmuuton rahoitusta. Eivät ihmiset muutoin kotoudu tänne. Kyllä Suomella on varaa. Suomi on edelleen yksi maailman rikkaimmista maista.

Suomalainen mies vain jurottaa!

Mikä ilo on kuunnella kaduilla etelän rumpujen ääniä ja nähdä perinneasuihin pukeutuneita tummia naisia. Ja nähdä tummien miesten rytmikkäitä liikkeitä heidän tanssiessaan!

Rasisteilla taitaa itsellään olla alitajuinen halu mustan miehen kehoa kohtaan!

Ja on se kauheata, kun tumma mies vie meidän naiset!

Suomi hukkuu paskaan ilman maahanmuuttajasiivoajia. Lisäksi myöskään bussit eivät kulje ilman maahanmuuttajia. Myöskin ikääntyvä väestömme tarvitsee hoitajia. Ei myöskään ole yhtään haittaa hankkia tänne ihmisiä ulkomailta asiantuntijatehtäviin. Siksi tänne on otettava kaikki halukkaat korvaamaan karjuvaa työvoimapulaa, joka on aivan kohta oven takana. Tarvitsemme noin 500.000 (viisisataatuhatta) maahanmuuttajaa vuodessa.

Emme voi sulkea rajoja. Rasistit haluavat meidän elävän umpiossa ilman kansainvälisiä tuulia. Jos emme päästä Suomeen kaikkia halukkaita, niin me olemme Euroopan Pohjois-Korea. Olemme vaarassa näivettää itsemme.

Maahanmuuttajia tarvitaan, koska suomalaiset ovat sisäsiittoisia. Maahanmuutto parantaa ennen pitkää suomalaisten väkivaltaisia geenejä. Itäaasialaisia naisia kuitenkaan ei tänne kaivata, koska ne kuitenkin tulevat tänne suomalaisen miehen nyrkin alle tai jopa seksiorjina.

Me tarvitsemme tänne ulkomaalaisia opettamaan suomalaiselle miehelle rauhanomaista käyttäytymistä. Muistakaa vain Espoon Sellon ampumavälikohtaus, jossa Kosovosta alun perin kotoisin ollut ja suomalaiseen yhteiskuntaan hyvin integroitunut Ibrahim Shkupolli oli ottanut mallia suomalaisten miesten kulttuurista ja tappoi sitten useita viattomia ihmisiä!

Meillä on paljon opittavaa vieraista kulttuureista. Esim. siinä miten naisia kohdellaan. Suomalainen mies on tunnettu väkivaltaisuudestaan naisia kohtaan.

Puheet islamin vaarallisuudesta voitaisiin jo lopettaa. Muslimit itse sanovat uskontoaan rauhan uskonnoksi. Suomen islamilainen tataarivähemmistö on osoittanut, kuinka hyvin muslimit sopeutuvat Suomeen. Ja sitä paitsi kaikki tuntemani muslimimiehet ovat sivistyneitä ja hyvinkäyttäytyviä ja kohtelevat naisia hyvin. Myös Indonesian kulttuuri kertoo siitä, kuinka suvaitsevainen ja rauhanomainen uskonto islam on.

Keskiajalla kristityt länsimaat tekivät julmia ristiretkiä muslimien omistamille maille Levantissa. Myös siksi meidän pitää ottaa Suomeen paljon muslimeita.

Maahanmuuttoon liittyvät ongelmat niissä Euroopan maissa, jotka ovat ottaneet muslimimaista paljon siirtolaisia, eli Ranskassa, Britanniassa, Hollannissa, Ruotsissa ja Saksassa, johtuvat vain kantaväestön rasismista.

Somalinaisten perinneasua ei saisi nimittää säkiksi! Se on tarpeen sen vuoksi, että muuten suomalainen mies luo rivoja katseita somalinaisiin ja -tyttöihin. Samasta syystä on perustettu uimahalleihin näitä naisten uimavuoroja. Sinne ovat tervetulleita myös muut kuin musliminaiset. Onneksi muslimimiehet uivat siellä normaaleilla vuoroilla, joten he voivat suojella ei-musliminaisia suomalaiskansallisilta perunänenäisiltä törkyäijiltä.

Suomeen pääsyä vaan haittaavat kovasti rasistiset ja ahneet rajaviranomaiset, epäinhimillinen sormenjälkien ottamisjärjestelmä ja Dublinin sopimus, jonka mukaan turvapaikkaa on haettava siinä turvallisessa maassa, johon ensiksi saapuu. Ja kun Suomeen on päässyt sisälle, niin sitten törmää Suomen rasistisen poliisin asenteisiin.

Pelon vuoksi sekavia puhuvat turvapaikanhakijat kohtaavat maahanmuuttoviranomaiset. Passit on ollut myös pakko hävittää, ettei joudu Suomessa oikeusmurhan uhriksi!

Perhesuunnittelun ja ehkäisyvälineiden tarjoaminen ulkomaalaisille on rasismia. Saavathan suomalaisetkin lisääntyä miten paljon haluavat.

Turvapaikanhakijat ovat moniosaajia ja meidän täytyy oppia hyödyntämään sitä. Heillä on mielettömät voimavarat. Suomen kielen taidon tai muodollisen ammattitaidon puute ei saa myöskään olla este työhönotolle, sillä muuten rasismi. Kyllä rasistien suut sitten loksahtavat, kun Suomeen on saatu satojen tuhansien ulkomaalaisten moniosaajien myötä korkeampi kulttuuri ja työmoraali vailla vertaa! Siinä moni ahdasmielinen perunanenä menettää työpaikkansa!

Minusta pitäisi myös huomattavasti helpottaa maahanmuuttajien Suomen kansalaisuuden saamista. Kiitokseksi kansalaisuudesta maahanmuuttajat integroituisivat Suomeen paremmin. Puolen vuoden pysyvän Suomessa asumisen pitäisi minusta riittää.

Lisäksi suomen kielen voimaperäinen ja pakkoon perustuva tuputus vaarantaa tulijoiden toiseuden eli sen, minkä takia maahanmuuttajat tänne alunperin haluttiin, joten sen kanssa pitäisi olla hyvin varovainen.

Kuten hyvä ystäväni Arja Alho on sanonut, niin opetelkaa rasistit uimaan. Ulkomaalaiset tulevat elähdyttämään ja parantamaan kulttuuriamme ja geenejämme!

Eivät minusta maahanmuuttajat syyllisty juuri koskaan rikoksiin. Ja tekevät niitä suomalaisetkin!

Suomessa monet rasistit ovat oppineet siistimään suutaan. Niinpä he eivät enää suoraan puhu rodusta, vaan kulttuurista tai uskonnosta. Tästä on kyse näissä islamin ajojahdeissakin. Kyse on kulttuurirasismista. Monet rasistit ovat taitavia piilottamaan asenteensa. Nykyään onkin muodissa kaiken maailman "maahanmuuttokriittisyys", jolla peitetään todelliset asenteet.

Suomessa on luultavasti vain kaksikymmentä uusnatsia, jotka manipuloivat julkista keskustelua rasismin hyväksi. Luultavasti tärkein näistä on Jussi Halla-aho, joka on pitänyt vuosien ajan Scripta-nimistä blogiaan, jossa esittelee rasistisia näkemyksiään. Miehen seuraajat kutsuvat häntä "Mestariksi". Jussi Halla-aho tuomittiin oikeudessa rasismista. Laki uskonrauhan rikkomisesta on kätevä, kun sitä pystyy näin käyttämään myös pahimpiin rasistiöyhöttäjiin. Minusta poliisin kannattaisi käydä uudestaan läpi Halla-ahon koko tuotanto. Kyllä sieltä täytyy löytyä paljon muutakin, mistä hänet tuomita!

Me Vihreät olemme aina kannattaneet lakia uskonrauhan rikkomisesta!

Maahanmuuttoon ei liity negatiivisia ilmiöitä - ja vaikka liittyisikin, ne ovat yhteiskunnan aiheuttamia, ts. (piilo)rasismin aiheuttamia. Jos nyt löydät tästä jonkin porsaanreiän, jonka avulla voit vielä väittää, että maahanmuutossa itsessään olisi haittoja, silloin päätelmässä on aukko. Koska siinä ei kuitenkaan ole, kaikki kritiikki on lähtökohtaisesti rasismia.

Jos joku ajattelee väärin maahanmuutosta, niin hänen kaikki muutkin mielipiteensä ovat vähintäänkin epäilyttäviä. Hän on myös suurella todennäköisyydellä muutenkin vastenmielinen ja läpeensä paha ihminen ja ansaitsee potkut töistä ja polttomerkin otsaansa, jotta muut osaavat pysyä hänestä erossa.

Itse kannattaisin sellaista, että perustettaisiin Hyveiden puolustamisen ja paheiden vastustamisen ministeriö. Sen tarkoitus olisi vahtia rasististen mielipiteitten julkituomista ja saattaa sitten edesvastuuseen kaikki ne, joilla on vääriä ajatuksia.

Minä kannattaisin illmanilaista linjausta - mitä ääneen ei lausuta. Eli esim. yksin jos suihkussa tulee ääneen höpistyä maahanmuuttajavastaisuuksia ja valvontajärjestelmä sen mikrofonillaan kuulee, niin rangaistusta vaan. Sen jupinan olisi voinut kuulla joku muukin, vahingossa kylpyhuoneen oven avaava. Mutta jos ei ääneen lausu, se sallittakoon, kunnes saadaan kehitetyksi ajatuksenlukuteknologia, ja väärät ajatukset voidaan poimia jo sanomatta. Silloin rangaistavuus vääristä ajatuksista tulee laajentaa jo ääneen sanomattomaankin.

...On suomalaisia ja sitten on meitä parempia suomalaisia, jotka ovat liberaaleja ihmisystäviä. Meidän kirkkaitten täytyy kaikkien yhdistyä vastustamaan pahaa, jota "maahanmuuttokriitikot" edustavat. Me olemme ihmisoikeuksien puolesta taistelun eturintamassa, aina valmiina puolustamaan suvaitsevaisuutta ja vaientamaan vääriä ajatustapoja!