Laaksolahden kirjasto 25 vuotta

Julkaisupäivämäärä: 22.10.2016 5:31:43

Laaksolahden kirjaston avaamisesta tuli syyskuussa kuluneeksi 25 vuotta ja tätä juhlittiin 26.9. kirjastossa. Ministeri Raimo Sailas kertoi uuden elämäkertansa pohjalta kokemuksistaan lamavuosina ja kulttuurijohtaja Susanna Tommila toi tilaisuuteen kaupungin tervehdyksen.

Laaksolahden kirjaston rakennuspäätös ja Jupperin koulun laajennus ehdittiin tehdä ennen 1990-luvun lamaa. Laaksolahden kirjaston ystävät ry perustettiin 2003 toimimaan lähikirjaston säilyttämisen puolesta. Nyt on ilo todeta, että kirjastojen sulkeminen ei ole viime aikoina ollut esillä ja olemme voineet keskittyä tapahtumien järjestämiseen kirjastossa.

Laaksolahden kirjaston ystävät on järjestänyt kirjastoon 50 vierailua, joissa yhteensä 40 eri vierasta. Pääosa on ollut kirjailijoita, mutta muitakin asiantuntijoita olemme tavanneet. Claes Andersson oli ensimmäinen vieraamme ja sen jälkeen kirjastossa on käynyt mm. Leena Lehtolainen, Vappu Taipale, Minna Lindgren, Kari Enqvist ja Rauli Virtanen. Yhteistyömme Espoon Kirjailijoiden kanssa on tiivistä. Tarjoamme paikallisille kirjailijoille tilaisuuden esittäytyä ja tavata lukijoitaan. Lukupiiri on toiminut vuodesta 2010 ja omaltaan osaltaan aktivoinut lukuharrastusta. Lukupiiriin olemme saaneet vieraaksi vuonna 2012 Antti Hyryn ja tänä vuonna Raija-Liisa Viirretin.

Paikalliset kaupunginosayhdistykset ja Jupperin koulun vanhempainyhdistys tukevat toimintaamme. Jupperin Omakotiyhdistys on esitellyt ansiokkaasti toimintaamme JOY-lehdessä.

Kirjaston kävijä- ja lainausmäärät ovat kehittyneet Laaksolahdessa hienosti. Tammi-elokuusta vuodesta 2015 tähän vuoteen kävijämäärät kasvoivat 34% ja lainaukset 28%. Tämä on omatoimikirjaston (avautui vasta huhtikuussa!) ja heinäkuun aukiolon ansiota. Sellon kirjastossa oli samaan aikaan 2.4% laskua. Omatoimiaukiolo turvaa kirjaston olemassaoloa ja helpottaa asiointia, kun lainaukset, palautukset ja varausten noudot voi tehdä haluamanaan ajankohtana.

Kirjasto on jatkuvassa muutoksessa. Espossa on kehitetty palveluja, mikä näkyy meilläkin. Omatoimiaukiolon ansiosta kirjastomme on enemmän avoinna kuin Sellon kirjasto. Varausmaksun poistuminen lisää koko helmet-kirjastojen aineiston käyttöä. Samalla aineisto on jätetty kellumaan eli Espoon kirjastojen kirjat jäävät siihen kirjastoon, johon ne palautetaan. Uusimpana muutoksena on kopiointi- ja tulostusmaksujen poistuminen kesäkuun alussa. Olemme sopineet, että kirjastolle tulee verkkoon varauskalenteri, jolloin paikalliset yhdistykset ja muut ryhmät voivat helpommin varata tilan kokoontumiselleen.

Laaksolahden kirjaston ystävät kutsui Leena Krenzerin kunniajäsenekseen kiitollisuuden osoituksena hänen lähikirjastomme ja yhdistyksemme hyväksi tekemästään arvokkaasta työstä.